sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jäälenkkejä ja agilityä



Sabi ja Sissi

Makkara syöksyy

Mussun mussun, hyvä jääpala

Näin hienoja koiria löytyy Nuottaruohonkadulta (Sabia ja Riinaa ei kiinnosta, Sissi on hamsteri)

Kuvia maanantaiselta kolmen tunnin lenkiltä jäällä. Sissi oli taas onnellinen possu. Frisbee on jäälenkkien vauhdittaja. Kuvissa varsinkin tollerit edustaa ilmeidensä puolesta, että ne osaa olla pöntön näköisiä :D

Jäällä on tullut lenkkeiltyä poikkeuksetta - mitäpä sitä valmiita polkuja tallaamaan, kun tilaa riittää kaikille kulkijoille. Tosin ollaan jaksettu hämmästellä, miten vähän niitä muita kulkijoita on näkynyt. Pitkän aikaa luntakin oli jäällä niin vähän, että siellä on ollut oikein miellyttävä ja helppo kulkea missä vaan. Viime yönä satoi tosin paljon lunta ja tänään siellä sitten olikin jo vähän raskaampi taapertaa. Mutta näemmä siellä vielä ihan henkilöautolla pääsee (piti kyllä vähän aikaa toljottaa suu auki) :D

Pari viimeisintä kertaa Nea on ohjannut Sissiä agilityssä, kun itse olen ollut linkkaus-linjalla. Neahan on melkein Sissin kolmas omistaja, joten mielihyvin olen antanut Sissin hänen haltuun. Nea kuitenkin on nähnyt kuitenkin miun ohjauksen ja osaa jäljitellä miun tapoja. Ja onpahan saanut erilaisen ohjauskokemuksen, koska Sissi on hyvin kaukana Riinasta ohjattavuudessa :D Sissi kun töhöttää menemään omalla tollerimaisella tyylillään, mm. päättäen estejärjestyksen aivan omanlaisekseen. Mutta silloin kun sujuu, niin sujuu hienosti.

Kepit muutamilla verkoilla vielä

Puomilla edetään rohkeasti

Namialusta siintää Sissin silmissä..

Jes, palkkaa!

Vauhtia löytyy (ja eipähän ole pujahdellut rei'istä pois)

"Skarppi" oppilas
 
Ja Sissin yksi lemppareista on ehdottomasti A-este

Ja palkka odottaa kontaktin alla

Vauhtia meinaa löytyä joskus liikaakin aalla.

Tiistaina taidetaan suunnata pitkästä aikaa noutajakentällekin. 27.1 olisi myös Kaakon Noutajakoirayhdistyksen Etelä-Karjalan alueen talvipäivä (ja talvinomekarsinta), jonne voisi mennä ihan hengailemaan, jos on mukava sää (ei paljoa pakkasta) eikä muuta tekemistä. Talkoolaiseksi en lupaudu, kuitenkin nakki napsahtaisi ruudun täyttäjäksi ja jos on yhtään samanlainen hanki kuin viime vuonna (eli ei tamppaudu yhtään, vaan on sellaista "suolaa" joka koko ajan valuu), niin äkkiäkös sais taas lantion ja lonkan vihottelemaan.

Lappeenrannan palveluskoirayhdistys eli LPKY olis myös järjestämässä
koirankouluttajakurssin (Koulutusohjaajakurssi 1-osa) 16.3.
"Kurssille voi osallistua kaikki koiran koulutustoiminnasta kiinnostuneet henkilöt. Kurssilla käsitellään teoriassa mm. seuraavia asioita:

- koiran fyysiset ominaisuudet
- luonne ja käyttäytyminen
- koiran oppimisteoria
- koiran kotikasvatus ja koulutus
- palvelus- ja pelastuskoirakoelajit
- koekäytäntö
- kennelorganisaatio"

Ja tuo kun ois ihan teoriaa, niin varmaan siellä tämän mahansa kanssa istuisi. :D

Vaikka onhan noita agility-talkoita vielä tulossa mm. maaliskuun lopussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätä tähän ajatelmasi ja hajatelmasi