maanantai 18. helmikuuta 2013

Sissin viikonloppuvieras


 Sissillä kävi viikonloppuna koiravieras Eppu. Sissi ei aina jaksanut ymmärtää nuoren terrierin virtaa (sehän on itse tuollainen vanha käpy), mutta ystävällisesti se antoi Epun hörheltää omiaan.

Huuli pyöreenä

 Ulkona kyllä löytyy virtaa, kun frisbee on mukana. Ja kyllä Sissi osaa vaan näyttää possulta ihan oikeasti :D

 

"Hei, olen Eppu!"


Sissi the sohvaperuna
 On vähän jäänyt koiraharrastukset vähemmälle, kun auto mokoma hajosi ja korjaaminen tulisi niin kalliiksi, että jouduin siirtymään julkisten liikennevälineiden piiriin. Ja koiraharrastukset eivät tunnetusti ole missään keskustassa, joten on aina vähän sumplimista miten päästä paikan päälle.

Agilityssä ollaan päästy ihan kiitettävästi käymään. Ja pitäisi hommata se avainkin sinne hallille, niin pääsisi välillä itsenäisestikin treenailemaan, etenkin jos jää muuten treenejä välistä. Ja kunhan tästä äippälomalle jään, niin sitten voin käydä aamupäivällä Sissin kanssa treenimässä.

Agihallilla oli jo meidän siivousvuoro viime viikolla ja 2.3 onkin agility-kisojen talkoot ja 23.3 epävirallisten kisojen talkoot. Koitan noita talkoitakin saada alta pois ennen pikkutyypin syntymää (kun jäsenyteen kuuluu talkoovelvoite, tietty määrä vuodessa).


Sissin vauvaan tottumiseen suhtaudun luottavaisin mielin, kun Sissi on kuitenkin niin lempeä ja tullut hyvin toimeen pienten lasten kanssa. Jotenkin luulen, että Sissistä tulee pikkuapulainen, joka ilmoittaa jos vauva itkee ja kantaa leluja lapselle. Ainoastaan epäluottamusta herättää ruokailuhetket ja hyvät luut (Sissi kun on niin ahne), mutta nekin on helppo rauhoittaa. Lapsikin saa kasvaessaan oppia kunnioittamaan koiraa ja antamaan sille rauhan.